Tien toisella puolella käy kuhina. Valmistelussa on
Salpausselän maailmancup viikonloppu. Kisat toimivat myös esimakuna ensi vuoden
MM-hiihtoja varten. Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua!
Taannoin Suomessa kisattiin myös jääkiekon nuorten MM-kisat.
Nämä kisat ne vasta tunnelman nostattivatkin kattoon! Nuorten leijonien pelejä
seurasi ja jännitti suuri yleisöjoukko, minä mukaan lukien. Maailmanmestaruuden
ratkettua tunnelma levisi aina kansanjuhlaksi asti. Tuona iltana myös minulla
oli hymy korvissa ja hieman vaikea saada unta.
Mutta mikä urheilukisojen seuraamisessa oikein viehättää ja
luo tunnelmaa? Syitä on varmasti monia, mutta omalla kohdallani penkkiurheilun
parasta antia on urheilijoiden onnistumisen ja sen luoman tunteen näkeminen ja
kokeminen. Näin ollen voin innostua seuraamaan melkein lajia kuin lajia,
vaikkapa nyt jääkiekkoa. Kyse ei ole siitä kuka voittaa tai kuka jää
viimeiseksi, kyse on siitä kuinka joku onnistuu oikealla hetkellä
suorituksessaan kaikilla sen vaatimilla osa-alueilla ja kuinka tämä
onnistumisen tunne loistaa sillä hetkellä urheilijasta tai urheilijoista aitona
ilona ja tyytyväisyytenä.
Kyllä, kilpaurheilussa onnistuminen on usein yhtä kuin
voittaminen, ja onnistumisen tunne varmaan yhtä usein sama kuin ilo. Mutta ilo
ei aina ole sama asia kuin onnistuminen, joten jälkimmäiseen täytyy liittyä myös
muuta kuin vain iloitsemista. Nuorten MM-kiekkofinaalia seuratessani ajatukseni
vahvistui, että osa onnistumisen tunnetta liittyy myös suoritukseen. Nuorten
leijonien iloinen ja ennakkoluuloton pelaaminen kentällä välittyi katsomoon
asti, ja voiton hetkellä tämä purkaantui vahvana onnistumisen tunteena.
Mieleeni palasi tällöin myös omia onnistumisen hetkiä uran varrelta, suorituksia
ja saavutuksia ja sitä tunnetta joita näihin liittyy. Iloitsin nuorten
kiekkoilijoiden kanssa, sillä muistin miltä onnistuminen parhaimmillaan tuntuu.
Eräs mentorini sanoi kerran minulle: ”Elät tätä urheilua
liian tunteella.” Ymmärrän mitä hän tarkoitti. Onnistumisen tunteen
vastakohtana on toinen vahva tunne. Mustavalkoisesti ajateltuna on vain joko
tai. Käy helposti niin, että vaaka on jatkuvasti kallellaan väärälle puolelle
jos onnistumisen tunnetta ei tule tai se ei ole tarpeeksi vahva. Epäonnistumista
voi jopa ruveta pelkäämään. Siksi on tärkeää oppia kokemaan myös näiden
vahvojen ääripäiden välissä olevien tunteiden skaalaa. Opetella tuntemaan
onnistumista ja onnistumisen tunteen saavuttamista myös harjoituksissa ja
muussa elämässä, muuten kipinä jahdata sitä kilpailuista sammuu tai johtaa
kaidalle polulle.
Parhaimmillaan tuo vahva onnistumisen tunne, se tunne
kilpailusta, kun kehon fyysiset rajat tuntuvat kuin niitä ei olisikaan, ajatus
ja toiminta kulkevat käsi kädessä, suorittaminen on rohkeaa mutta varmaa, ja
tuloslistalla nimi löytyy korkealta, on yksi motivoivimpia ja palkitsevimpia
tunteita. Se saa hymyn huulille vuosiakin myöhemmin, se antaa voimaa ja se saa
aikaan lämpimän hyvän olon koko kehossa. Tästä tunteesta haaveilen, tämä tunne
saa lähtemään lenkille, ja nähdessäni ja kokiessani muiden onnistumisia sivustakatsojana,
minulle tulee hyvä olo, koska tiedän kuinka hieno tuo tunne parhaimmillaan on.
Onnistumisia, onnistumisen tunteita ja -tunnelmaa
maailmancup viikonlopulta odottaen
Heini
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti