Debyytti Tanskassa

Lumet sulaa ja kevät etenee. Pohjoisessa pääsee vielä hyvin nauttimaan talviurheilusta, mutta täällä Oulun korkeudella on jo pitkään saanut lompsutella sulilla urilla ilman nastalenkkareita. Kevään ylppäriponnistelut sujuivat varsin kivuttomasti ja sain lukio-opintoni kunnialla päätökseen. Sen verran kuitenkin lukemiseen kyllästyin, että soin itselleni viiden päivän  rentoutumisloman Vuokatin suunnalla. Nyt kirjat on taas avattu ja kannet paukahtavat yhteen vasta pääsykokeiden jälkeen toukokuussa.

Kisakausi starttasi tänä vuonna minullakin jo maaliskuussa. Kotiuduin eilen neljän päivän kisareissulta Tanskassa, missä en vielä aikaisemmin ollut suunnistanut. Danish Springin kolme kilpailua, sprintti, keskari ja pitkämatka, tarjosivat näppärän setin kauden avajaisiksi ja pääsin myös vertaamaan vauhtiani kovassa seurassa. Kärki menee lujaa ja paljon on tehtävä töitä, jotta joskus pystyisi heitä haastamaan. Omista suorituksista jäi kuitenkin ihan hyvä fiilis ja kevään myötä meno varmasti paranee. Mukavassa porukassa viikonloppu kului nopeasti ja reissu oli kaikin puolin onnistunut. Seuraavaa odotellessa… :)

Seuraavat suunnistuskisat ovat muutaman viikon päästä järjestettävät Silja-rastit. Niitä ennen on luvassa parit maantiejuoksukisat, joista toinen on yksi nuorten MM-näyttökilpailuista. Kolme viikkoa on siis aikaa saada trimmattua juoksuvauhtia maantiekympille. Sitä ennen ehtii kuitenkin vielä nauttia aurinkoisista pääsiäiskeleistä Lapissa ja tehdä viimeiset hiihtolenkit.

Keväisin terkuin,

Anna

Alicanten leirin tilinpäätös

Jälleen on yksi leiri saatu harkkapäiväkirjan kansiin. Tällä kertaa maastoa kulutettiin kolmen viikon ajan maajoukkueen kanssa Espanjan Auringon alla Alicantessa, joka tarjoilee hyvät olosuhteet suunnistajalle monipuoliseen talviharjoitteluun. Alicanten lähimaastot ovat monipuoliset, kelit ovat näihin aikoihin keskimäärin hyvät, lentoyhteydet toimivat ja elintaso on edullinen. Siihen vielä hyvä seura, niin kaikki on kohillaan.

Osaltani leiri oli kaksijakoinen. Alun erittäin yllättävän ja erikoisen polvikivun vuoksi ensimmäinen puolisko oli hieman rämpimistä: pystyin juoksemaan, mutta ainoastaan kangasmaastoissa, joten suunnistukset mäkisissä maastoissa jäivät välistä. Mieli oli pahana, kun ajattelin ettei hommasta tule enää mitään. Katselin jo paluulentoja takaisin kotiin mököttämään. Onneksi ihmemies MacTonder lonksautti lonkkani paikoilleen ja polvikipu hävisi sen siliän tien. Loppuleirin jalat suostuivat yhteistyöhön, treenata sai just niin kuin halusikin, mieli oli parempi ja aurinkokin tuntui paistavan kirkkaammin.

Maajoukkueen valmennusjohto oli laatinut hieman aiemmasta poikkevan treeniohjelman. Muutamina päivinä suunnistettiin kolmeenkin otteeseen, joista viimeinen lamppu päässä. Itsekin asetin lampun päähän leirin aikana jopa seitsemän kertaa. Helpohkot kangasmaastot saivat pimeydestä sopivasti lisää vaativuutta, ja yötreenit toimivatkin tehollisesti kevyinä taitoharjoituksina.

Loppuleiristä matkailtiin maastojen perässä pariksi yöksi kohti sisämaata Granadaan. Reissun ohjelma oli rankka, melkein jopa härski. Siksi ihmettelenkin, kun sanotaan, että urheilu lisää yöunen tarvetta. Meikäläinen oli ainakin öisin sitä pirteämpi, mitä lähemmäksi kotimatka tuli.

Pitkän matkan treeni Coto Maravillasissa. Maasto sama, jossa juostiin viime vuonna Maailman Cupin osakilpailu. Hieno maasto, keli ja rata. Sain valtavat rakot päkiöiden alle.

Kevyen päivän huvituksena oli reissun tärkein startti. Voitin ajokortittomien sarjan ylivoimaisesti. Kelpaa lesoilla. 

Takaa-ajot käynnissä. Maajoukkueleirien yksi parhaista mahdollisuuksista on se, kun pääsee otattamaan parhaita vastaan. Palaute on välitön.

Nyt olen kaksi päivää kotona pessyt pyykkiä, käynyt koulussa ja parhaani mukaan palautellut. Seuraava reissu häämöttääkin jo viikon päässä, jolloin lähdettään Pohjantähden köörin kanssa ensin Tanskaan Danish Springiin ja sieltä suoraan Göteborgiin mönkimään varvikkoon. Sitähän on siellä kainaloon saakka.

-söhääjä

Heleppua

On tuo kestävyysurheilu aika heleppua. Silloin kun ei kolota, väsytä, flunssata, ketuta tai kiirusta. Oli aika makoisaa leireillä, laatuaikaa. Kestävyysurheilu ja kehittyminen on heleppua kun päivään mahtuu laatuharkkojen lisäksi myös lepoa ja rauhottumista, huonoja juttuja ja hyviä kirjoja (nettiäkään kun ei ollu:kui hienoo!:) reenien välisen kiiruksen sijaan. Outoa kun ei aamulla nukutakkaan. Voikin taas seuraavana päivänä heittää uutta kivaa ärsykettä ropalle samalla nauttien maisemista ja elosta. Juoksu tuntui päivä päivältä vahvemmalta vaikka toki väsypäiviäki pariin viikkoon mahtuu ja huomas että jotain oli ehkäpä kenties jääny talvella tai joskus tekemättä. Mutta enpä muista koska olis saanu kaksi viikkoa harrastaa juoksua antaumuksella ilman suurempia probleemia. Ekalla viikolla harjoittelin joka reenissä myös oikeanlaisia suunnistusliikkeitä. Toisella viikolla enemmän virheiden tekoa. Siinä tuli ehkä se väsy sitten. Suunnistusnälässä vedettiin ekalla viikolla ähkyyn asti. Yltäkylläisyydessä ei enää kiinnostanut ja ajatus harhautui maailman menoon juosten lappu kourassa. Tyhmää.

Hemmetin paljon harmitti ettei seurana ollut muita meijän likkoja. Ajatukset kyllä kävivät useasti esimerkiksi M:n reisiluussa ja H:n kantapäässä, varsinki niissä tokan viikon reeneissä;) Mutta näyttää että kaikki ehjiin päin jo ja nousukiidossa. Ja Annalla ja Sohvilla hyvät leirisetittelyt mj-kuvioissa. Munkaan ei onneksi tarttenu vetää one-man-relayta koko reissua, joten Kiitos kaikille huipuille matkaseuralaisille ja ryksän poppoolle!

Kotiinpaluuta siivitti tai ei siivittänyt norskien lakkoilu, mutta kotiin pääsi lompakkoa tyhjentämällä. Kouvolassa lumi on sulanut hiekoituksen kanssa yhteen ihanaksi ruskeaksi massaksi teiden varsille ja maisemaa värittää myös harmaa sumu. Keuhkoja hellii katupöly ja päivät täyttyvät arjen puuhista. Foreca lupaa huomiselle aurinkoista ja harkkarissa seisoo hallivedot. Heleppua... ;)  

Heikohkot maisemat terdeltä ja kelitkin melkeen pilviset...

Tsemppilöistä kaikille talven vikoihin reeneihin!!!

Mandi

Lopetan koko paskan

Tekisi mieli kyllä. Nimittäin lopettaa koko paskamainen lepäily, ja tehdä vain kaikkea kivaa. Kuten vaikka reenata. Ja kävellä ilman keppejä. Hypätä tasajalkaa ihan antaumuksella. Juosta, loikkia, pomppia. Edes vesijuosta, käydä salilla, pyöräillä tai hiihtää niin paljon kuin sielu sietää. Saada jotain täytettä harjoituspäväkirjaan.

Mikä tässä nyt muka mättää?

Olin kyllä ajatellut kirjoittaa kuluneesta talvesta. Siitä, kuinka elämän pääsisältö muodostuu sängyllä makoilusta ja kehonkuuntelusta. Tai ei oikeastaan kehon, vaan oikean reisiluun kaulan ja sitä ympäröivän, halkaisijaltaan noin parikymmentä senttiä olevan alueen kuuntelusta. Yllättävän vikkelästi päivät ovat kuluneet pohtiessa sitä, että tuntuuko siellä jotain vai eikö tunnu. Vai tuntuuko sittenkin. Ja sitten kun tuntuu, niin pääsee pohtimaan, että onko tämä vain tuntemus vai suorastaan särky. Kunnon säryn kanssa ei onneksi tarvitse miettiä muuta kuin sitä, että mikä saatana siinä on kun jalka ei parane. Olenko sittenkin tehnyt väärän johtopäätöksen tullessani tulokseen, että luu paranee parhaiten selinmakuulla möllöttäessä?

Särytkin häviävät ajan kanssa.  Kun viikko oli kulunut ilman että juuri mitään tuntuu sain luvan aloittaa varovarovaisen vesijuoksun ja kuulostella entistä tarkemmin. Tuntuuko, eikö tunnu, tuntuuko ehkä ennemmin lihaksessa, jota ei ole lähes kolmeen kuukauteen rasitettu. Ensimmäinen yritys aiheutti särkyä kahden kerran jälkeen, toinen on edennyt jo viiteen vesijuoksuun ja tuntemuksiin, jotka voi toistaiseksi vähätellä olemattomiin. Olisko huomenna aika vanhan kunnon leposäryn?

Kappas, edes jokin suunnitelmani onnistuu edes vähän sinne päin. Kirjoitin kuluneesta talvesta. Jos sitten seuraavaksi onnistuisin pääsemään toteuttamaan huolellisesti hiomaani harjoitussuunnitelmaa. Kirveen kaivoonheittämispäivä on 9.7. Sitä odetellessa lopetan tämän jaarittelun.

-marika.